Tekijä: ainooelina

Olet ventovieras, siskoni

Analyysi – Valkea kuin lumi

Salla Simukan romaanissa Valkea kuin lumi, Lumikki on matkustanut Prahaan vain kolme kuukautta edellisen kirjan tapahtumien jälkeen. Hän on päättänyt, että matkallaan hän karistaisi menneet kokemuksensa pois, ja olisi aivan tavallinen turisti muiden joukossa. Matkan kääntää kuitenkin päälaelleen salaperäisen tytön Zelenkan sanat: Jag tror att jag är din syster. Romaani on julkaistu v. 2013.

Salla Simukan Lumikki-trilogian toisessa osassa tapahtumat sijoittuvat paahtavaan Prahaan, ja tämän tunnettuihin kulttuurimaisemiin. Nämä trilogian kaksi ensimmäistä osaa ovat puitteiltaan toistensa vastakohdat. Ensimmäisessä osassa seikkailtiin Tampereella hyytävässä pakkasessa, nyt seikkaillaan armottoman helteen alla Prahassa. Nämä molemmat olosuhteet painostavat ja lisäävät kirjojen jo muutenkin piinallista tunnelmaa. Prahan vanhat kadut ja hautausmaat tulevat tutuksi, kun henkilöt juoksevat niillä vuorotellen kilpaa takaa-ajajien kanssa.

Lumikki oli toimittajien mielestä sellainen sympatiaa herättävä ja yhtä aikaa vahvan ja herkän oloinen sankari, jota yleisö rakasti. (s.234)

Kirjan päähenkilö Lumikki on ulkokuoreltaan juurikin edellämainittuja asioita. Parhaiten häntä kuvaa adjektiivi päättäväinen. Hän löytää itsensä usein tapahtumien keskeltä, joihin hänellä ei ole osaa eikä arpaa. Kirjassa hänen ennen niin epäluuloinen suhtautuminen vieraisiin ihmisiin joutuu koetukselle. Hänen tapansa kohdata ihmisiä muuttuu. Kirjan alussa hän kokee vieraat ihmiset, ja heidän läheisyytensä erittäin vastenmieliseksi. Matkan varrella Lumikki joutuu tilanteisiin, joissa hänen on pakko luotta ventovieraisiin. Kirjan lopussa hänen asenteensa on selvästi muuttunut. Hän ei edelleenkään erityisemmin pidä tilanteista, joissa täytyy olla tekemisissä vieraiden kanssa, mutta hän ottaa asian rennommin. Limikki pystyy esimerkiksi ottamaan haastatteluja vastaan menemättä täysin lukkoon. Romaanin alussa se olisi varmasti ollut täysi mahdottomuus.

Kirjassa Lumikki yrittää selvittää, keneen hän voi oikeasti luottaa, ja vielä kuumeisemmin, onko tässä, hänen edessään Lumikin perheen piinaavan salaisuuden avaimet. Lumikki tuntee outoa vetoa tähän ventovieraaseen sekä salaperäiseen tyttöön, torjumisen sijaan hän alkaa välittää Zelenkasta.

Simukka on jälleen rakentanut kirjastaan mielenkiintoisen ja tasapainoisen kokonaisuuden erilaisista osuuksista. Kirjasta löytyy paloja Lumikin lapsuudesta, kipinöiviä muisteloita Liekin kanssa, sekä Lumikin pään sisäisiä kamppailuja Zelenkalle omistautumisesta. Jännityskirjallisuudelle ominaisia piirteitä kirjassa ovat esimerkiksi takaa-ajot, manipulointi, kiristys ja väkivalta. Erityisesti mieleeni jäi takaa-ajo kohtaus Kaarlensillalla. Siinä pääsi kunnolla sisälle vauhdikkaaseen hippaan Lumikin sekä palkkamurhaajan kanssa.

Romaanin kieli on nykyaikaista ja helppolukuista. Simukka käyttää etenkin nuorille suunnattuja ilmauksia. Toki myös siksi, koska Lumikki on itse nuori henkilöhahmo. Jokaisen luvun jälkeen oli aina pieni alkuhämmennys. Kerronta jatkuu suoraan jonkun muun hahmon näkökulmasta uudesta tilanteesta. Kiivaan takaa-ajo kohtauksen jälkeen kerronta saattaa jatkua rauhallisena kohtauksena kesämökillä vuotta aikaisemmin.

Odotin trilogian toiselta osalta paljon ensimmäisen perusteella. Noin puolessa välissä tunsin kuitenkin olevani pitkästynyt kirjaan. Sama kaava tuntui toistuvan, vaikkakin aivan eri olosuhteissa. Kirja ei sykähdyttänyt samalla tavalla, kuin ensimmäinen. Tämä saattoi toki johtua myös siitä, että tapahtumat eivät olleet iteäni yhtä lähellä.

 

Muistot säilyy, vaikka kipu hellittää

Teeman pohdinta – Punainen kuin veri

Punainen kuin veri-romaanissa Salla Simukka käsittelee rohkeasti melko arkaluontoista teemaa. Teemasta ei saa heti otetta, vaan se selkiytyy hiljalleen. Se saa lukijan todella pohtimaan asiaa syvemmin. Kirjan teemana ja jäi vahvasti mieleeni kiusaamisen seuraukset ja vaikutukset myöhemmässä elämässä.

Päähenkilönä romaanissa esiintyy tyttö nimeltä Lumikki, jota on koko kouluikänsä syrjitty, sekä kiusattu vakavasti. Kiusaaminen on johtanut siihen, millainen ihminen ja persoona Lumikista on kehittynyt, ja mitä arvoja hän pitää tärkeinä. Kirjan edetessä lukija tutustuu Lumikkiin hitaasti, pala palalta. Kirja antaa lukijalle harkitusti lisää tietoa Lumikista, sekä tämän menneisyydestä, aivan niin kuin Lumikki olisi itse tehnyt tutustuessaan uuteen ihmiseen. Aina kun Lumikista paljastuu jokin uusi ominaisuus, palaa kertoja hänen aikaisempaan elämäänsä ja teksti muuttuu enemmän kaunokirjalliseksi. Nämä jaksot lomittuvat sujuvasti vauhdikkaan juonen sekaan.

Lumikki on koko elämänsä ajan harjoitellut ja oppinut erityistaitoja selviytyäkseen kiusaamisesta vuosien varrella. Hänellä on erityisen hyvä havaintokyky, hän osaa tekeytyä aivan toiseksi henkilöksi ja olla näkymätön. Lumikilla on hyvä peruskunto, ja hän on keskivertoa nopeampi juoksemaan. Näitä kaikkia taitoja hän on elämänsä varrella joutunut käyttämään erinäisissä tilanteissa, ja ne ovat edelleen iso osa hänen elämäänsä.

”Jokapäiväinen rituaali, josta kukaan ei tiennyt. Tapa oli yhtä aikaa muistuma menneestä ja osa nykyisyyttä. Niin monena vuonna Lumikki oli joutunut etsimään piilopaikkoja, koska hän oli pelännyt. Salaisten soppien ja turvasatamien löytäminen oli ollut elinehto.”  (s.31)

Kiusaamisen jäljet näkyvät kaikessa, mitä Lumikki tekee, ja miten hän asiat kokee. Lumikki on henkilöhahmona erittäin mielenkiintoinen, ja kirjassa lukija pääsee todella lähelle häntä. Romaaniin säilyy mielenkiinto sen nopean juonen vuoksi, mutta vielä enemmän Lumikin elämäntarinan takia. Alussa kirjan teema on tietoisesti piilotettu, mutta vähitellen sitä lähdetään pudottelemaan ja ujuttamaan tekstiin, kuin herkkupaloiksi lukijalle. Nälkä kasvaa syödessä, ja niin kävi myös tämän kirjan kohdalla. Lumikin niin kiinnostava menneisyys on pujoteltu juonen sekaan niin taiturimaisesti, että lukeminen oli miellyttävää ja nopeaa.

Kirjan teema on mielestäni erittäin tärkeä. Se samalla järkyttää, sekä kiehtoo. Simukka kertoo koulukiusaamisesta kipeän todentuntuisesti, viiltävästi. Siksi jäin pohtimaan, oliko osa kokemuksista hänen itsensäkin todistamia. Kaikki kirjan tapahtumat ovat minua itseäni niin lähellä, että kirja säväytti todenteolla. Missään kohdassa teksti ei tuntunut feikiltä. Saan todella olla kiitollinen, etteivät minun ja Lumikin taustat kohtaa tai muistuta toisiaan. Ennen kaikkea kirja sai minut muistamaan, että kiusaaminen on todella totta, ja siihen pitää suhtautua aina vakavasti.